Tocoman – Tietomallinnuksen pohjoismainen edelläkävijä

Tocoman AB on toiminut Ruotsissa vuodesta 2000. Tietomallintaminen on ollut osa yhtiön toimintaa sen perustamisesta alkaen.

Tocoman AB:n asiakkaita ovat rakennusliikkeet, rakennuttajat ja arkkitehtitoimistot. Lisäksi yhtiö on mukana Arena-ryhmässä, joka kehittää uusia monitoimihalleja. Ryhmään kuuluu laskijan lisäksi arkkitehtitoimisto, rakennesuunnittelija ja rakennuttajakonsultti. Ryhmä kehittää asiakkaan tarpeita vastaavan suunnitelman ja laskelmat tietomallipohjaisesti .

Tietomallintaminen oli mukana alusta alkaen

”Olen tehnyt rakennusten kustannuslaskentaa jo yli 30 vuotta. BIM-työskentelymme alkoi pian Tocoman AB:n perustamisen jälkeen, lokakuussa 2000”, kertoo Risto Kokkonen, yhtiön perustajaosakas.

Risto oli kuullut tutulta arkkitehdilta ArchiCAD-ohjelmistosta, joka mahdollisti määräluetteloiden tuottamisen suunnitelmista. Ohjelmistoa Malmössä edustava Lasercad tarjosi sen koekäyttöön.  Risto päätti testata mallinnusta todellisessa hankkeessa, Lundiin suunnitellussa Gambron lisä- ja korjausrakentamiskohteessa.

Ensimmäinen kokeilu onnistui erinomaisesti. Risto pystyi mallintamaan koko hankkeen ja laskemaan malliin perustuen normaalihinnan. Tässä vaiheessa tieto ei kuitenkaan vielä siirtynyt suoraan tuolloin käytössä olleeseen ruotsalaiseen laskentaohjelmistoon.

Malmö Arena BIM

Malmö Arena (Photo ©2018 Google)

Tocoman kehitti linkin BIM-ohjelmistoon

Tocoman AB otti vuonna 2001 käyttöön emoyhtiönsä kehittämän TCM-ohjelmiston. ”Kerroin Esko Enkovaaralle, että meidän pitäisi saada määrät TCM:ään suoraan CAD-ohjelmistosta”, Risto muistelee. ”Tocomanin Heikki Haverin opastuksella saimme rakennusosa- ja suoritetiedot luettua   tietomallista, tosin Excelin kautta. Panostason pystyimme lisäämään laskentaan automatiikalla.”

Tämä järjestely ei kuitenkaan kauan tyydyttänyt Ristoa. Hän ehdotti Eskolle, että TCM- ja mallinnusohjelmistot pitäisi saada toimimaan yhdessä sujuvammin. ”Sehän tehdään”, oli Esko todennut.

ArchiCADin kotimaassa, Unkarissa, käytyjen keskustelujen perusteella Tocoman pystyi kolmessa kuukaudessa rakentamaan ensimmäisen automatisoidun integraation tietomallin ja laskentaohjelmiston välille. Ratkaisu sai myöhemmin nimen iLink. Risto rakensi lisäksi tietokantaan rekisterin, joka otti huomioon tietomallinnuksen mahdollisuudet.

Samassa yhteydessä Tocoman kehitti TEKES tuella ne ydinperiaatteet, joilla BIM mallin kytkeminen tuotantoon rakennustuotannon sovelluksiin toimi joustavasti.

Tietomallinnuksen käyttö laajeni nopeasti

”Aloitimme varhaisen vaiheen kustannuslaskennalla. Nopeasti kuitenkin siirryimme käyttämään sitä myös tarjouslaskennassa ja laajemminkin, koska mallia muuttamalla sai automaattisesti päivitetyt määrät kustannuslaskentaan”, Risto kertoo. ”Aiempiin menetelmiin verrattuna tämä oli ylivoimainen ratkaisu.”

Alussa Ruotsissa ei rakennushankkeissa ollut malleja juurikaan saatavilla. Tocoman AB teki mallit itse, pelkästään kustannuslaskentaa varten. Silti se oli kannattavaa.

Tocoman BIM

Multihus, Limhamn

BIM-laskenta tuottaa todennetusti hyötyjä projekteissa

Sittemmin mallinnus on yleistynyt selvästi. Risto toivoo, että tilaajat ymmärtäisivät mallinnuksen hyödyt ja vaatisivat sen käyttöä projekteissaan.

”Esimerkiksi Kristianstad Arena -projektissa saimme tilaajan vakuuttuneeksi mallinnuksen hyödyistä. Tilaaja edellytti kaikilta suunnittelijoilta BIMin käyttö. Arkkitehdilla, LVI- ja sähkösuunnittelijoilla ei ollut 3D-kokemusta; rakennesuunnittelijalla kylläkin. Alussa suunnittelijat olivat meille vihaisia, mutta oppivat pian meidän opastuksella mallintamaan ja koodaamaan rakenteet oikein”, Risto kertoo.

”Kun yhdistimme mallit, huomasimme, että niissä oli paljon törmäyksiä. Virheiden paljastuminen ajoissa säästi paljon aikaa ja rahaa. Hanke onnistui kustannushallinnan mielessä muutenkin hyvin. Hanke tuli 17 miljoonaa kruunua ennakoitua halvemmaksi. Tämän jälkeen projektiin osallistujat eivät enää halunneet palata vanhaan. ”

Risto kertoo, että eräässä 550 miljoonan kruunun projektissa Tocoman AB teki yhdessä NCC:n kanssa tietomalliin pohjautuen tarjouslaskennan, tarjouspyynnöt ja seurannan rakennusvaiheen aikana. Tarkkojen määrätietojen ansiosta urakoitsijoiden tarjoukset olivat täsmällisiä eivätkä sisältäneet tarpeettomia riskipreemioita.

Tocoman BIM

Rådhuskvarteret, Kristianstad, NCC

Mallinnuksen käyttö kehittyy edelleen

Risto toteaa, että tietomallinnuksessa on edelleen kehitettävää. Visuaalisesti hyvän näköiset arkkitehtien luonnosmallit eivät yleensä tietorakenteeltaan sellaisenaan sovi laskentaan. Objektit on koodattava uudestaan, jotta niistä saisi eroteltua tarvittavat tiedot. Tästäkin huolimatta mallin mittatarkkuus nopeuttaa laskennan vaatimaa työtä huomattavasti.

”Oikeiden mallinnustapojen oppiminen on nopeaa”, Risto tähdentää. ”Me opimme se itse, vaikka meillä ei ollut 3D-mallinnustaustaa. Emme olisi millään samassa kokonaisajassa pystyneet mittaamaan määriä perinteisellä tavalla piirustuksista.”

Tocoman Oy on tuomassa markkinoille kokonaan uutta, seuraavan sukupolven BIM-ohjelmistoa. Risto on perehtynyt sen ominaisuuksiin ja uskoo sen nostavan BIM-työskentelyn tuottavuuden ja malleista saatavan hyödyn uudelle tasolla.

Otsikkokuva: Bostadhus, Hamnoasen, Landskrona